Maalauksen tarpeellisuus ja käytetyt väripigmentit

Petäjäveden vanha kirkko, rakennettu vuosina 1763–1764.

Vanhat puukirkot ovat vahva todistus puurakentamisen kestävyydestä. Maalaamattomanakin on Petäjäveden vanha kirkko uhmannut sään rasituksia jo lähes 300 vuotta. Vanhempiakin esimerkkejä löytyy maailmalta mm. Norjasta ja Japanista. Kaksi tärkeää seikkaa pitää muistaa.  Kivijalan, joka pitää alimman hirren erossa maakosteudesta, pitää olla riittävän korkea ja katto/räystäsrakenne sellainen, että sadevedet eivät pääse hirteen, siis riittävän suuri kattokaltevuus ja pitkä räystäs.  Arvostan kyllä Alvar Aallon, ja nyt Laurin taloja, mutta kannattiko tuoda kuivien seutujen tasakattoa koskaan Suomeen ja vielä Laurin jatkaa samaa kokeilua.

Viikinkiaikainen sauvakirkko Norjassa

Puu ja sään rasitukset

Vesi on siis puulle vaarallista, mutta se kestää kyllä senkin, kunhan saa välillä kuivaa. Massiivinen hitaasti kasvanut hirsi ei päästä vettä syvälle ja se tasaa kosteusrasituksen ja pystyy kuivumaan vahingoittumatta, kunhan tuulettuvuus on hyvä.

Toinen puulle vaarallinen asia on UV-säteily. Se kuivaa puuta aiheuttaen halkeilua, jolloin vesi ja UV pääsee syvemmälle puuhun.  Vaikka puu ei lahoa, se muuttaa muotoaan ja kivettyy erittäin kovaksi.  Esim. laudoitus ei pysy enää naulauksissaan ja irtoaa seinästä. Jos tällaista lautaa yrittää sahata, se tylsyttää terän nopeasti.  Maali tulee tässä mukaan suojaamaan puuta UV-säteilyltä.  Maalin toinen tehtävä on vähentää veden imeytymistä puuhun riippuen maalityypistä.  Kolmas on tietysti viehättää silmää väreillä.

Voitaisiin siis ajatella maalin toimivan uhrina puun pinnalla.  Sade piiskaa ja UV- ja lämpösäteily syövät maalipintaa, mutta ei hätää. Oikeastaan kyseiset rasitukset ovat tarpeellisia, jotta maalikalvo ohenisi uudesti maalausta varten.  Maalikalvo ei nimittäin voi olla liiankaan paksu.  Keittomaalit kuten punamultamaali haluaa olla lähellä puuta ja liian paksu osa kuluu nopeammin pois.  Pahimmassa tapauksessa pinta lohkeaa pois, jos kalvo on liian paksu.  Näin saattaa käydä esim. kuumalla seinällä, kun maali ei ehdi levitä tarpeeksi vaan ”paistuu” seinään.  Imeytyminen ei ehdi tapahtua, ja tulos on huono. Pitää siis maalata mieluummin varjoisella seinällä ja pilvipoudalla.  Seinän kastelu, ja maalin ohentaminen vedellä myös auttavat.

Sopiva huoltoväli punamultamaalilla on aluksi 5-10 v ja sitten 25 v. 100 vuoden aikana maalataan siis noin viisi kertaa, jotta maali tekisi tehtävänsä suojaamalla puuta mainituilta sään rasituksilta.

Värisävyt

Punamultamaaleissa on useampia värisävyjä.  Värihän syntyy väripigmentistä, joka on rautaoksidia. Ennen pigmentit saatiin maasta.  Kurikassa eteläisen Pitkämön alueella on hienoa punamultaa, jota voisi käyttää maalin valmistuksessa ja on saatettu käyttääkin.  Keltamultaa löytyy kuulemma Jalasjärveltä.  Koska mullassa on aina epäpuhtauksia, ei sen käyttö ole puhdistamatta mahdollista.  Se taas lisää kustannuksia, joten nykyisin käytettävät pigmentit ovat teollisuuden sivutuotteita.

Punamultamaalien värit ovat saaneet nimensä tuontialueen mukaan.  Falunin punainen on saanut nimensä Ruotsin Falunin kuparikaivoksista saadusta väripigmentistä.  Sehän on varsin tumma. Italianpunaista väriä on saatu Italiasta ja se on kirkkaampi.  Englannin punainen on vielä vaaleampi.  Sitäkin on saatavilla, mutta pigmentti maksaa kaksi kertaa enemmän kuin Falunin punainen.  Falunin punainen onkin yleisin väri myös ns. teollisissa punamaaleissa.  Nehän eivät kuitenkaan ole aitoja punamultamaaleja, vaikka väri on sama. Sideaineena on jotain, jota ei voi tuoteselosteessa ilmoittaa.  Maalia väitetään öljypohjaiseksi, vaikka purkissa on kahvikupillinen huonompilaatuista mäntyöljyä.

Punamultamaalin ainekset

Aidon punamultamaalin ainekset ovat siis ruis, pellavaöljy, rautasulfaatti puunsuoja-aineena ja rautaoksidi-pigmentti (punamulta) väriaineena. Paras tulos saadaan hitaalla keittämisellä, jossa rukiista irtoaa siinä oleva sideaine.  Sideaine paranee, kun sitä vahvistetaan pellavaöljyllä (maks. 10%), joka sekoitetaan maaliin.  Näin syntyy emulsio.  Maalia sanotaan myös emulsiomaaliksi.  Öljy ei liukene maaliin, vaan muodostaa pieniä öljypalloja kuten majoneesissa tai salaatinkastikkeessa.  Maalatessa pensselillä voimakkaasti hieroen öljypallot rikkoutuvat ja vahvistavat sideainetta, siis pelkkä ruiskutus ei tuota yhtä hyvää tulosta.

 

Lue myös: Punamultamaalin raaka-aineet ja valmistustapa